Höstmarknaden

Eftersom Höstmarknadens valgata samtidigt innebar mina första stapplande steg i det allmänna valkampanjarbetet måste jag bara reflektera lite över den nyvunna erfarenheten.  

Positivt:
- de uppmuntrande kommentarer som fälldes
- möjligheten att diskutera såväl med konkurrenter som listkolleger
- vädret

Negativt:
- läget

Nu är det ju naturligtvis inte meningen att höstmarknadens huvudprogram skall bestå av valfläskande, men lite spelöga kunde man ju ändå ha när man placerar ut marknadsstånden.

Hursomhelst, tack till alla som enkom kom dit för att ge några uppmuntrande ord på vägen, det värmer.

Har under veckan som gått ägnat en hel del tid åt att fylla i kandidaternas valmaskiner och har också försökt att motivera varför jag är "delvis av samma åsikt" eller "delvis av annan åsikt" om ett och annat. Några av valmaskinerna har redan öppnat, åtminstone HSS medias kandidattest [http://www.sydin.fi/kandidattest/]. Andra öppnar i dag eller i morgon. Jag har försökt vara så aktiv som möjligt på den här fronten och fyllt i allt jag har hittat. Förutom den redan tidigare nämnda så har jag också gjort kandidattestet här:

• Yle allt om valet finns här: [http://svenska.yle.fi/val], men maktbasen kan ju också vara värd att ta en titt på: http://svenska.yle.fi/maktbasen
• mtv3
• Ilkka och Pohjalainen

Det krävs nog en del tålamod att sitta och svara och motivera alla sina svar på så gott som likadana frågor flera gånger. Å andra sidan hjälper det en att forma sina ställningstaganden. Tänkte nu försöka ta den här bloggen som ett hjälpmedel och börja nysta upp vad jag anser i de frågor som nu då - om man får tolka valmaskinerna - är de viktiga i det här kommunalvalet. Hittills har det ju främst handlat om vem jag är och varför jag ställer upp.

Rörliga röster avgör / Liikkuvat äänet ratkaisevat

Det här är ett initiativ jag kan säga att jag fullständigt stöder och kommer att arbeta för. Låter det intressant?

Rörliga röster avgör.

Tämä on aloite jonka takana seison sataprosenttisesti. Kiinnostaako?

Liikkuvat äänet ratkaisevat

höstmarknad

Det börjar dra ihop sig till Mikaelimarknad så småningom. Är det någonting just Du vill diskutera så kom och hälsa på. Tänkte finnas till hands på torget och om det är någon som har någonting på hjärtat så är det bara att passa på.

taustoja...

Olen jo  monta vuotta miettinyt valitsinko tänä päivänä toisin jos olisin tänä päivänä lähtemässä opiskelemaan. Jollain tavalla lukio oli minulle ainoa vaihtoehto, en sanoisi että se olisi johtunut siitä etten saanut tarpeeksi opinto-ohjausta tai neuvoja kotoa jotta olisin kiinnostunut ammatillisista vaihtoehtoista. Siihen aikaan kun ei tarjottu kombimahdollisuuksiakaan. Lukio oli minulle hyvä paikka kasvaa, mutta ei minulle silloinkaan selvinnyt mitä haluan ammatillisesti elämästäni.

Asevelvollisuus toi mahdollisuuden aikalisään, ja kun siihen aikaan kahdeksan kuukauden palvelusaika tarkoitti sitä että käytettävissä mietintään oli vielä kokonainen talvi niin ei tuntunutkaan siltä että olisi ollut mikään kova kiire päättää. Minulla oli onnea, pääsin töihin vanhaan kesätyöpaikkaan armeijan jälkeen ja se antoi potkun eteenpäin elämässä.

Talven aikana minulle selvisi että hakisin kolmeen eri koulutukseen. Yksi niistä oli Åbo Akademian OKL Vaasassa, toinen saman yliopiston Historian osakunta Turussa ja kolmas vaihtoehto Helsingin Yliopiston yhteiskuntatieteitä tarjoava erillisyksikkö Soc & Kom. Hainkin näihin, ja pääsin sekä OKLään että Soc & Komiin. Silloinen valinta oli Vaasa ja OKL jossa aloitin opinnot. Opiskelijaelämä vei mennessään ja kolme ensimmäistä vuotta antoivat paljon, sekä opiskeluna että uusien harrastusten löytämisessä. Sijaisuuksiakin sai silloin tällöin tehdä - ja ala tuntui omalta. Olinhan tässä myös löytänyt itsestäni valmentajan. Kun mahdollisuus lähteä vaihto-oppilaaksi Itävaltaan tarjoutui otin sen ilolla vastaan. Tärkeä kokemus, en mistään hinnasta luopuisi siitä. Mutta se tarkoitti että opiskelut vähän viivästyivät. Palattuani takaisin Suomeen minulle tarjottiin ensimmäinen pidempi sijaisuus (valmentajakolleegan virka)- jonka hyväksyin. Tärkeä kokemus, en vaihtaisi siitä päivääkään, mutta se oli myös kokopäiväinen työ, joka tarkoitti sen että opiskelut viivästyivät. Kun tästä sitten pääsi takaisin koulunpenkille niin eipä kestänyt kauan ennenkuin seuraava mahdollisuus ilmestyi. Ei mitenkään erikoinen tapahtumaketju minunikäisille. Päinvastoin.

Nyt oltiin siis tilanteessa missä pätkätöitä oli luvassa, periaatteessa varmoja paikkoja, kunnes joku virallisestikin pätevä hakija ilmaantui. Muuten elämä oli mallillaan. Tein töitä, urheilin, valmensin, kehitin itseäni. Olin suorittanut salibandyn HVTn ja valmentanut aluejoukkueita. Elämäni nainen oli ilmestynyt ja päättänyt jäädä. Tai siis lähteä, opiskelemaan toista tutkintoa Turkuun. Itsekin tunsin että opettajan työ, vaikkakin kiinnostava, ei ehkä ollutkaan sitä mitä haluaisin tehdä seuraavat 35 vuotta. Siitä syntyi idea että entäs jos lähtisi opiskelemaan jotain uutta sen sijaan että saattaisi luokanopettajan opiskelut loppuun. Hain Åbo Akademian jälleen, ja pääsin opiskelemaan taloustieteitä, pääaineena tietojärjestelmätiede. Motivaatio opiskeluun oli hyvä, ja kun vielä sain valmentajana työtä FBC Turun organisaatiosta (kurssikaveri HVTstä) niin sosiaalinen puoli oli turvattu. Eräänä päivänä löysin Hankenin Henrikinkadun rakennuksesta ilmoitustaululta ilmoituksen missä haettiin freelanceria Ylen ruotsinkieliseen radiourheiluun. Sopiva lisäansio opiskelijalle joka oli kiinnostunut urheilusta ajattelin, ja hain. Pääsin haastatteluun, testiin ja koelähetykseen ja sain paikan.  

Opiskelu sujui, kihlattuni oli löytänyt oman alansa - opettajana - ja muutti Vaasaan suorittaakseen auskultaatiot ja valmistelemaan gradua. Opiskelin, valmensin ja tein selostuksia ja haastatteluja radioon. Linda valmistui, sai töitä Kristiinankaupungista ja menimme naimisiin. Viimeistelin opiskelut kirjoittamalla gradua ja suorittamalla viimeisiä kursseja ja hain samalla töitä. Eräänä sunnuntaina helmikuussa 2007 minulle tarjottiin paikkaa Wärtsilästä tietojärjestelmän kouluttajana (OKL, opettajankokemus). Aloitin huhtikuussa, viimeistelin graduani ja valmistuin kesäkuussa.

Olen sitä mieltä että minulla on ollut rutkasti onnea. Niinä hetkinä kun joko olen hakemalla saanut jonkun työn, viran tai sijaisuuden olisin yhtä hyvin voinut jäädä ilman. (Uskoisin että harrastuksestani on ollut hyötyä tässä ja tiedän varmasti että aikaisemmat opiskeluni vaikuttivat siihen että sain nykyisen työni.) Minulle on silloin tällöin tarjottu töitä (kiitokset siitä, tiedätte itse ketä olette) ja niitä mahdollisuuksia olen melkein aina ottanut vastaan, kysymättä liikaa. Se mitä tällä haluaisin sanoa on ehkä se - että mikäli ei tiedä tarkkaan mitä haluaa niin ei silti kannata jäädä odottamaan, vaan kannattaa aina tehdä jotain, vaikka se ei ole ykkösvaihtoehto. Ja toisaalta, jos tuntuu siltä että voisi kokeilla jotain uutta (työ-, opiskelu-, harrastusakselilla tällä kertaa) niin ei kannata tyytyä tilanteeseen. Niin kauan kun Suomessa jokaiselle suodaan mahdollisuus koulunkäyntiin ja opiskeluun niin niitä kannattaa käyttää. Omalta osaltani voin sanoa että vaikka harrastukset ovat vieneet vuosien varrelta paljon aikaa, niin niiltä olen myös saanut paljon.

Tämä voisi olla oma anti tänään. Älä anna periksi vaikkei asiat mene heti ensimmäisellä kerralla niin kuin suunnittelit. Jos et osallistu mihinkään on aika vaikea luoda verkostoa josta voisi olla joskus hyötyä. Verkostoituminen kun ei vaan tapahdu SoMessa vaan myös oikeassa elämässä.

hur hamnade jag här...

Ibland är det bra att ta ett steg tillbaka och reflektera över saker och ting. I och med kandidaturen i kommunalvalet har jag funderat en del på varför det sist och slutligen kändes så naturligt att stiga fram ur ledet och anmäla sig frivillig. För det skulle ju nog ha varit rätt lätt att skylla på tidsbrist och ointresse, familjen och fritidsintressen. Istället kommer mitt - inte alltför fagra anlete - att hängas ut till allmän beskådning i en knapp månads tid den här hösten. Dessutom med en nummer på. 

De nummer jag hittills har burit har ofta förknippats med stolthet - den gröna LappBk tröjan med en 11 på (jag tror det var i d-juniorerna). Nummer 15 i Kristina Hockey Teams Lappfjärdsavdelnings svarta ishockeytröja, blev till 11 igen i ett något senare skede. I Kraft fick jag nummer 25 då det begav sig. I innebandyn blev det av någon orsak 23 i dryga tio års tid för att sedan bytas ut mot 49. Kanske det berodde på att tjugotrean bränts in i alltför många domares näthinnor... Kanske inte. Förutom det här kan jag också bekänna att vapennumret har jag glömt, men matrikelnumret från studietiden kan jag fortfarande. Nu är det alltså dags för en ny nummer som ska bäras med stolthet. En ny spelskjorta, i en för många kanske oväntad färg också, den här gången på politikens spelplan.

Hög tid nu då att presentera tes nummer tre. Respekt. Under mina år på olika spelplaner har jag lärt mig en och annan sak. Respektera resultatet, medspelarna och motspelarna, domaren och funktionärerna. Det är lätt att i stridens hetta göra övertramp, det händer vem som helst i bland. Huvudsaken är att man kan gå vidare och respektera resultatet, tacka för en god match och gå vidare. Det här - om något - önskar jag att jag kan ta med mig in i politiken.

Ehdokkuudesta...

Eilen avasin tämänkin blogin kirjoittamalla vähän ehdokkuudestani taustoista. Ei siitä sen enempää meteliä. Ajattelin että vuorottelen vähäsen, ja availen vähän asioita suomeksikin. Minulle kun kieli ei ole moneen vuoteen enää ollut elämää suurempi tekijä. Siihenkin on varmaan omat syynsä. Minulla henkilökohtaisesti ei ole kaksikielistä taustaa ja kiitänkin harrastuksiani paljon. Varsinkin teininä positiivinen vaikutus omaan kielikehitykseen tuotti jääkiekkoharrastus Kristiina Hockey Teamissä. Toiko vastaava kielikylpy Kraftissa myöhemmin samanlaisia hyötyjä kristiinalaisille pelikavereilleni saatte kysyä niiltä. Omalta osaltani haluan antaa samalla mitalla takaisin ja olenkin valmennettaessa aina ollut erittäin tarkka siitä että molempia kieliä on käytetty yhtä paljon kun harjoituksia tai kuvioita on selitetty. Muistan nimittäin elävästi kuinka haastavaa se oli, kun ei ymmärtänyt kaikkea heti ensimmäisellä kerralla. Siinä jäi aika moni harjoite omalta osaltani seuraamiseksi ensimmäisten toistojen ajaksi.

Toinen ahaa-elämys sain kun OKLn vaihto-oppilaana asuin keväällä 1998 muutaman kuukauden Itävallassa, pienessä kylässä noin 25 minuutin junamatkan Innsbruckista länteen. Siis keskellä Tirolia. Se mitä sieltä jäi päällimmäisenä mieleen oli Tirolin murteen lisäksi se luonnollisuus millä tavalla keskieuroopassa suhtaudutaan muihin kieliin. Ja tämä oli silti se sama Itävalta joka näihin aikoihin (jos en nyt ihan vääristele muistojani) nosti Haiderin valtaan. Siihen aikoihin huomasin myös että teoreettisesta saksankielisestä opetuksesta oli kun olikin hyötyä, kunhan vaan avasi suunsa. Olenkin tämän jälkeen aina kielikursseilla (opiskeluissa tottakai englantia, lisää saksaa, vähän espanjaa) yrittänyt avata suuni niin paljon kun vaan pystyy, koska puhumalla vieraita kieliä niitä oppii. En millään tavalla haluaisi poistaa kielioppia, päinvastoin, mutta toivoisin että kieltenopetusten suullisia osioita tuotaisiin vahvemmin mukaan opetukseen. Olkoon opetettavat kielet sitten mitkä tahansa.

Kolmas silmiä avaava kokemus tuli noin kolmisen vuotta sitten kun nykyisessä työssäni ensimmäisiä kertoja jouduin pitämään puhelinneuvotteluja Intialaisten alihankkijoiden kanssa. Siitä neuvottelusta ei kyllä paljon ymmärtänyt silloin. Se tuttu ja turvallinen englanti ei ollutkaan enää niin helppo ymmärtää. Näitä palavereita on pidetty sen jälkeen satoja, ja voin yllättäen todeta että kaikkeen tottuu. Siinä on englanninkielen ääripäät lähellä, kun toisessa päässä suomalainen ääntää rallyenkkua tommimäkismäisesti hitaanlaisesti, ja toisessa päässä leveällä intialaisella ääntämyksellä ja puhenopeudella ja tyylillä väännetään ohjelmointitapoista rautalankoja.

Mitä tällä nyt oikein ehdokas Backlund haluaa? Ehkä se haluaisin tällä tuoda esille - että kielistä ei tarvitse tehdä ongelmia - niissä on muutenkin haasteita. Sen lupaan ainakin tehdä jos minut valitaan johonkin, että puhun molempia yhtä paljon tai vähän. Ja aivan kuten savolaisista sanotaan, vastuu siirtyy kuuntelijalle.

Om kandidaturen...

Övervägde redan för fyra år sedan allvarligt att ställa upp i kommunalvalet men insåg att just i det skedet skulle det inte ha fungerat. Vårt husbyggesprojekt höll visserligen på att ta slut, men jag hade nyligen också fått lite mera ansvar inom projektet jag jobbade med och vi skulle dessutom få Nea. Det fanns alltså aktiviteter att ta hand om så det räckte redan. Men eftersom jag allvarligt övervägde att ställa upp var tröskeln också betydligt lägre att anmäla sig som kandidat till höstens kommunalval.
För anmälde mig det gjorde jag. Jag blev varken tillfrågad eller förslagen att ställa upp och det är kanske just därför som det känns som ett naturligt val och kanske det också därför finns en nyfikenhet och viss entusiasm över hela processen. Två egenskaper man kommer ganska långt med i livet.

Sist och slutligen är det inte slutresultatet som är det viktiga, utan processen, vägen fram till den 28 oktober som är det viktiga för min del. Efter valet visar det sig var ni vill ha mig. I en nämnd, antingen som medlem eller som suppleant, i fullmäktige eller helt utanför. Oberoende av resultatet kommer jag att fortsätta med det som är viktigt för mig, det vill säga, att försöka bidra till att Kristinestad fortsättningsvis är en plats man uppskattar och trivs på. Så har det oftast varit för mig. En av orsakerna till det här finns i Kristinahallen, i den råa jargongen på onsdagskvällarnas innebandytur, en annan i den entusiasm som de nya blivande innebandyjuniorerna visar upp när vi inleder träningarna på höstsöndagarna. Det här är en gemenskap man inte hittar var som helst. Och den är väl värd att vårda.

Under årens lopp har vi stött och blött utflyttning, återflyttning och inflyttning i olika forum. En sak jag inte kontrollerat desto närmare, men som jag antar har spelat en stor roll för en hel del personer som fattat beslutet att antingen stanna kvar i Kristinestad, eller att återvända hit - finns i den här gemenskapen. Jag vågar påstå att bland de föreningsaktiva människorna finns det en större benägenhet att återvända och fortsätta bidra - därför är det här en av de sakerna jag vill arbeta för. Kanske den viktigaste för mig. Därför också den första jag vill lyfta fram.